maanantai 23. joulukuuta 2013

Kultaiset köynnöskynnet

Halusin tehdä oikein tyylikkäät kynnet ja käytin värilakkana Lumenen kultaista Täydellinen hetki -lakkaa, joka peittää kahdella kerroksella. Töpöttelin kynsiin vielä hieman hopeista CCUK:n lakkaa ja tulos oli mielestäni tosi hieno, jotenkin vähän antiikkisen näköinen. Sen jälkeen leimasin kynsille mustalla Konadin lakalla köynnöskuviot. Käytin tietenkin uskomatonta XL-leimasintani leimaamiseen. Sitten päällyslakka ja kynnet olivat valmiit.


Tässä kynnet ennen leimauksia. Kulta ja hopeinen näyttävät hyviltä yhdessä.


Minulla ei ole aiemmin ollut noita Konadin leimauslakkoja, olen leimannut ihan tavallisilla lakoilla. Halusin kuitenkin kokeilla myös tällaista oikein leimaamiseen tarkoitettua lakkaa, joten ostin sitten mustan ja valkoisen Konadin leimauslakan samalla kun hankin XL-leimasimenkin. Ja kuvioista tuli kyllä paljon tummemmat verrattuna tavallisella mustalla lakalla leimattuihin kuvioihin.


Tykkään näistä kovasti. Yksinään Lumenen kultainen lakka on vähän turhankin keltakultaista, mutta tuo hopea tekee näistä mielestäni tosi kauniit. :)


Rauhallista joulua!

I wanted to do classy nails so I painted my nails with Lumene's golden polish called Preciousness. Then I dabbed a little bit of silvery CCUK's polish on the nails and stamped these garlands on my nails. I used Konad's black polish for stamping. I really like these nails, silver and gold look good together. These are quite festive too. Merry Christmas! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti